Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Rauhan puolesta
Tämä 700. blogini KU-verkossa on lehtikatsaus. Tarkemmin ilmaisten yhden lehden katsaus. Luen lehtiä usein taannehtivasti, sillä aina ei kaikkiin, edes mielenkiintoisiin julkaisuihin ehdi paneutua kunnolla, vaikka mieli tekisi… .
Nyt riittää, Helsingin Sanomat!
Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen jutussa ”Orpo rukka” valtionvarainministeri Petteri Orposta kirjoitetaan otsikossa ”Kaiken lisäksi hänestä tulee pääministeri, ja silloin hänen päälleen kaatuvat kaikki mahdolliset murheet”. Onko minulta mennyt jotain ohi vai
Ilonaiheita
Tänään lauantaiaamuna minulla on ollut kaksi ilonaihetta. Ensimmäinen oli Juuso Aromaan kirje, toinen oli Li Anderssonin haastattelu Ylen Ykkösaamussa. Ykkösaamu, joka lähetetään viitenä arkipäivänä Yleradio 1:ssä ja lauantaina TV1:ssä, on
Feminististä talouspolitiikkaa
Ammattiyhdistysliikkeellä on rankka neuvottelukevät meneillään. Niin sanottu kilpailukykysopimus, joka muun muassa leikkasi kolmanneksen julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoista, hiertää JHL:n neuvotteluiden taustalla ihan oikeutetusti. Sairaanhoitajan työehtojen heikentämisellä ei tietenkään edes ole

Jääkäreiden sota saisi jo loppua – ainakin lehdistönvapautta vastaan
Kansalaissotaa käydään yhä paitsi sodan nimestä myös sen tasapuolisesta uutisoinnista.

Raha on hyvinvoinnin mahdollistaja, ei sen mittari
Liikemies Juha Sipilän astuttua valtion johtoon, on monella oikeistolaisella mennyt sekaisin valtion talous ja yritystalous. He ovat saaneet monen rivijäsenenkin luulemaan, että liike-elämän osaaminen takaisi automaattisesti ylivertaisen kyvyn ymmärtää valtiontaloutta.
Mikä raiskaus on?
Raiskaus jättää uhriin syvät arvet, vaikkei teossa olisikaan käytetty fyysistä väkivaltaa. Siksi eduskunnan naisverkosto on tehnyt lakialoitteen rikoslain raiskauksen määritelmän muuttamiseksi. Ehdotamme, että raiskauksen päämääritelmään lisätään toisen osapuolen suostumuksen puute,
Onhan se kiva että…
Onhan se kiva että… …naisurheilijat pärjää…”, totesi bronssinainen Emmi Rukajärvi lasketteltuaan pronssille Koreassa. Totta, onnittelut reippaanihanalle EMMILLE! vaikka vaan on se vähemmän kivaa, että suomalaiset miesurheilijat ovat – ilman dopingia
Vasemmisto Nytin uutisia:
Keskustelua talouden myyteistä Maailmanparannuspäivillä
Vasemmisto Nyt mukana sosiaalifoorumissa 26.-27.9.
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Kansan Uutiset
- Viiden puolueen edustajat vaativat Timo Vornasen edustajantoimen tutkimista – ”Rikokset ovat vakavia” 23.9.2026 Kansan Uutiset
- Von der Leyenin linjapuheesta puuttui tavallinen eurooppalainen, sanoo vasemmiston Kyllönen – Kanada-sopimus ”nerokas vastaisku” 23.9.2026 Kansan Uutiset
- Ekonomisti painaa jarrua työttömyyspuheille ja kertoo, mikä seuraavaksi uhkaa – ”Poliittisesti tämä vaara on todella suuri” 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Koskela: ”Vaalien lähestyessä hallituksen soisi olevan edes rehellinen” – Budjettiesitys heikentää valtiontaloutta 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Lohikoski: ”Ensin leikataan palvelut, sitten ihmetellään ongelmien kasvua” 22.9.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Yhteiset talkoot, jakso 2: Onko verotus varkautta?
- Vasemmistofoorumi Maailmanparannuspäivillä 26.-27.9. 2026
- Taneli Hämäläinen: Yhteiset talkoot – Oikeistolainen taloussatu ja miten se kerrotaan
- Yhteiset talkoot, jakso 1: Onko rahat loppu?
- Yhteiset talkoot -videosarja purkaa talouden myyttejä
- Tatu Ahponen: Tekoäly ja tuho
- Tatu Ahponen aloittanut harjoittelijana
- Eero Lipponen: Vihapuhujat vallankahvassa – eli mitä antirasistien pitää paljastaa, kun rasismia ei enää peitellä
- Vasemmistofoorumi hakee eurooppalaisen energiaköyhyyden tutkijaa
- Paco Diop: Kommenttipuheenvuoro Rodullinen kapitalismi -raporttiin
Vasen Kaista
- Pirkanmaalla lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön apua hankkeista 23.9.2026
- Tulevaisuuden rakentaminen ei saa jäädä opettajien harteille 23.9.2026
- Aloite: vaihdevuosineuvola Pirkanmaalle 22.9.2026
- Vasemmistoliiton kultainen ansiomerkki Harri Asikaiselle 21.9.2026
- Valtuusto istui käytöskouluun 18.9.2026
Oulun Vasemmisto
- Puheenjohtajan syysterveiset 15.9.2026
- Suomella on vielä puujalat ja niistä on pidettävä kiinni 14.9.2026
- Työttömyyden ongelmat puhuttivat Oulun valtuustossa maanantaina 7.9. Äänessä olivat myös Vasemmistoliiton valtuutetut. 9.9.2026
- Energiajuomien myynti alaikäisille on syytä kieltää! 14.8.2026
- Jouni Jussinniemi ja Kim Ahonen kansan kahvilassa 12.7.2026
Helsingin Vasemmistoliitto
- Haglund: Lapinlahden mielenterveys- ja kulttuuritoiminta turvattava 17.9.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto nimesi kaksi uutta ehdokasta kevään 2027 eduskuntavaaleihin 14.9.2026
- Helsinki tavoittelee huumekuolemien puolittamista – Vasemmistoliitto tyytyväinen päihdestrategian tavoitteisiin 24.8.2026
- Uusia ehdokkaita asetettu kevään 2027 eduskuntavaaleihin 24.8.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto tyrmää HSL:n 130 euron tarkastusmaksun 11.8.2026
Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto
- Tiedote: Asiakasmaksuista merkittävä neuvotteluvoitto Varsinais-Suomen hyvinvointialueen neuvotteluissa
- Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto asetti kaksi uutta eduskuntavaaliehdokasta vuoden 2027 vaaleihin
- Aloite Paraisten ja saariston palvelutason ja -tarpeen arvioinnista
- Varsinais-Suomen Vasemmisto asetti neljä uutta ehdokasta
- Siiri Vainikka Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton uusi poliittinen koordinaattori