Etusivu

  Menneinä vuosikymmeninä lehtiuutisiin, radioon ja televisioonkin saattoi pääosin luottaa. Toimittajakunta pyrki joskus jopa tutkimaan esimerkiksi tapahtumien taustoja. Asiaohjelmat, uutiset, huumori, viihde ja elokuvatarjonta olivat omia kokonaisuuksiaan.   Hengiltä viihdyttäminen

  Monta pätevää Venäjä-tutkijaveteraania on siirtynyt viime aikoina eläkkeelle pääkaupunkiseudulla. Tarkoitan esimerkiksi sellaisia nimiä kuten Natalia Baschmakoff, Ben Hellman, Elena Hirn, Arto Mustajoki, Pekka Pesonen, Kristina Rotkirch ja Timo Vihavainen.

Timo Soini toteaa HS:n haastattelussa mm. ”politiikassa pärjää se, jolla on paras tarina.” Tarinan kerronnan taktiikkaan kuuluu se ”että heitetään erilaisia puruluita medialle jauhettaviksi” (HS 28.01.). Tämä ei ole populismia,

Tuore Viikkolehti sisältää ajankohtaisen haastattelun Timo Harakasta, joka on haastanut Antti Rinteen kisaan SDP:n pian pidettävässä puoluekokouksessa puheenjohtajan paikasta. Katselin myös – toissapäivänä se taisi oli – TV1:n vaalipaneelin, jossa

  Suomessa on nähty 2000-luvulla kovin vähän uutta venäläistä elokuvaa. Onneksi muutamia onnistuneita TV-sarjoja on sentään ollut tarjolla.   Suojasää   12-osainen ”Suojasää” (Ottepel, 2013, ohj. Valeri Todorovski) pyörii maanantai-iltaisin Teema-kanavalla

  Olen elämässäni kokenut ja nähnyt sekä absoluuttista että suhteellista köyhyyttä. Maalla ja kaupungissa. Suomessa ja ulkomailla. Olin rutiköyhän perheen lapsi 1950-luvulla ja sittemmin köyhän perheen huoltaja, esimerkiksi 1980-luvulla. Jouduin