Yllättäen ja ennakkoon varoittamatta HS:n vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi komensi Suomen valtion johtoa, presidenttiä ja hallitusta muutama päivä sitten (16.02.2025) HS:n pääkirjoituksessaan:
”Valtiojohdon on nyt nopeasti saateltava suomalaiset takaisin poliittisen realismin tielle. Se on todella vaikeaa, mutta realismiin on palattava, haluttiinpa tai ei.” (1)
Käsky ei näytä menneen perille, ei alkuunkaan. Puheet Ukrainan ”voitosta” ja ”avusta” ovat jatkuneet ennallaan.
Mitenkä olemme ”auttaneet” Ukrainaa? Onko meidän tai lännen ”tuki” kaiken kaikkiaan ollut avuksi Ukrainalle? Tuloksista päätellen: Ei. Politiikan onnistumista arvioidaan tulosten, ei hyvien aikomusten perusteella. Suomi, eikä Länsi, ei ole ollut realistinen. Aikomukset – kuten Venäjän voittaminen, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan – eivät ole toteutuneet. Ulkopoliittista idealismia, joka nyt kummittelee ”arvopohjaisen realismin” kaavussa, on historian saatossa toistuvasti seuranneet loputtomat hautarivistöt ja ihmisten pohjaton kärsimys. Olemme yllyttäneet ukrainalaiset itsetuhoon.
Miten ihmeessä olemme ajautuneet tällaiseen tilanteeseen, jossa vuosien sotimisen jälkeen voitot ovat lähes + – nolla ja tappiot hirvittävän suuret? Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki ihmetteli myös muutama päivä sitten (13.02.2025): ”Miksi edes kansainvälisten suhteiden tutkijat eivät käytä turvallisuusdilemman käsitettä analysoidakseen lännen ja Venäjän välistä konfliktia tai Ukrainan sotaa?” (2). Sitä voikin ihmetellä ja syystä.
Turvallisuusdilemma ja -paradoksi
Turvallisuusdilemma ja -paradoksi? Miten ihmeessä ne voisivat selittää tilannetta?
Patomäki tiivistää:
”Turvallisuutemme riippuu siitä, mitä toiset tekevät. … me itse olemme ”toisia” niille, joiden tekemisistä meidän turvallisuutemme riippuu. … toisten aikomuksista ei koskaan voi olla täyttä varmuutta.”
Syntyy turvallisuusparadoksi: … ”pelko ja epävarmuus toisen aikomuksista johtaa vastavuoroisten (puolustuksellisten, mvv) tekojen kautta kierteeseen, jonka seurauksena jokaisen turvattomuus lisääntyy: ”puolustuksellisia ja hyökkääviä aseita tai turvallisuusjärjestelyjä on vaikea erottaa toisistaan, … lopputuloksena on tilanne, jossa kukin uskoo, että toisen aggressiivisista aikomuksista ei ole epävarmuutta” (2, kurs. mvv). Sen voi pysäyttää vain suurempi voima.
Näin ajatellen kansallisvaltioiden keskinäissuhteet näyttävät kehittyvän luonnonvoimaisesti, jolloin kunkin maan puolustuksellinen realismi johtaa ”voima vastaan voima” -nokittelukierteeseen ja usko toisen osapuolen puolustukselliseen asennoitumiseen alkaa horjumaan ja pian ollaan yhä vakuuttuneempia siitä, että tuo toinen osapuoli ei olekaan hyvän- vaan pahantahtoinen ja hyökkäävän realismin kannalla.
Jos luovumme luonnonvoimaisen kehityksen oletuksesta ja oletamme että kansallisvaltioiden suhteet ovat historiallisesti kehittyviä, tosin vain anarkistisesti, vastapuolten hyvän- tai pahantahtoisuus kääntyy keskusteluksi kansallisista intresseistä ja uhista. Puolustuksellinen realismi myöntää, että kaikilla kansallisvaltioilla on subjektiivisia ja objektiivisia intressejä, jotka voidaan tai ei voida sovittaa yhteen. Hyökkäävä realismi puolestaan pitää subjektiivisia intressejä pelkkinä illuusioina, joita ei tarvitse ottaa huomioon. (3)
Realismin kahdet kasvot
Selvyyden vuoksi, tiivistäkäämme subjektiiviset intressit ”elämäntavaksi” ja objektiiviset intressit ”luonnonresursseiksi”. Tällöin ulkopoliittisen realismin ajattelun kehyksessä, ts. että luonnonresurssit mahdollistavat elämäntavan ilman rajoituksia, saamme seuraavan nelikentän:
Kuva 1 Ulkopoliittinen realismi
Äkkiseltään näyttää siltä, että Bidenin ja Putinin aikainen niin subjektiivisten kuin objektiivisten intressien yhteensovittamattomuudesta (Sota) ollaan nyt siirtymässä Trumpin taloudelliseen kamppailuun luonnonresursseista ja Putinin toivoon ”rauhanomaisesta rinnakkaiselosta” USA:n kanssa, jos Venäjän luonnonresurssit saadaan Venäjän ehdoin maailmanarkkinoille.
Tämä on kuitenkin virheellinen johtopäätös. Miksi? Yksinkertaisesti siksi, että ekologisen realismin näkökulmasta luonnonresurssit rajoittavat elämäntapaamme. Nelikenttämme muuttuu aivan toiseksi.
Kuva 2 Ekologinen realismi
Sekä Trump että Putin ovat yhtä mieltä, että elämäntavat eivät ole globaalisesti yhteensovitettavissa mutta – ehkä – että luonnonresurssit ovat jaettavissa ”Me ensin” -politiikalla ilman että puututaan elämäntapoihin. Se tarkoittaa nykyisten kansakuntien sisäisen ja niiden välisen jyrkän eriarvoisuuden jatkamista ja jyrkkää syventämistä.
Realismissa kysymys ei siis nyt ole siitä, että ihmiskunta keskenään arvuuttelee ja arpoo ulkopoliittisen realismin määrittelemien voimasuhteiden mukaan ketkä jäävät henkiin ja ketkä menehtyvät – siis jakotaloudesta – vaan kohtuutaloudesta, jossa kaikkien elämäntapa on sovitettava ekologisen realismin asettamiin rajoihin.
Ekologisen realismiin siirrymme aivan varmasti, halusimmepa tai emme, hyvällä tai pahalla, ennemmin tai myöhemmin, tavalla taikka toisella. Idealismi tässäkin siirtymässä johtaa ylettömiin menetyksiin. Kysymys ei nyt ole miljoonien vaan miljardien ihmisten kohtalosta, kohtuutalouden rakentamisesta, siis kohtuullisen elämäntavan takaamisesta kaikille, kaikessa, kaikkialla ja alati.
Voimme siis täydellä sydämellä antaa komennon valtiojohdolle Erja Yläjärveä mukaillen: ”Valtiojohdon on nyt nopeasti saateltava suomalaiset takaisin ekologisen realismin tielle. Se on todella vaikeaa, mutta realismiin on palattava, haluttiinpa tai ei.”
Toivossa eläen Vantaa Pakkalassa, Suomessa.
Viitteet
(1) Yläjärvi, E. 2025. Suomalaiset eivät ole valmiita huonoon rauhaan Ukrainassa, mutta Suomen päättäjien pitää olla HS 16.02.2025.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011035440.html
(2) Patomäki, H. 2025. Turvallisuusdilemma. Blogi 13.02.2025.
https://patomaki.fi/2025/02/turvallisuusdilemma/
(3) Tang, S. 2009. The Security Dilemma: A Conceptual Analysis, Security Studies, 18:3, 587-623, DOI: 10.1080/09636410903133050
Tämä on kaikkien helposti ymmärrettävissä olevaa selvää tekstiä. Kiitos siitä ! Toivottavaasti tälle saadaan vielä jatkoa jossakin muodossa.
Suomen valtionjohto ei ole välittänyt vieläkään tästä Erja Yläjärven sille esittämästä järkiperäisestä vaatimuksesta. Päinvastoin, Suomen valtionjohto toimii nyt entistäkin korostetummin tunteisiin eikä järkeen vedoten. Se jatkaa kuurona ja sokeana eteenpäin ikäänkuin mikään ei olisi muuttunut Ukrainan osalta. Ukrainan aseellinen tukeminen ja puhe ” voitosta” jatkuu , vaikka se ei ole nyt lähimainkaan tavoitettavissa vuodesta 2014 lähtien käydyssä sodassa. Realismi, saati sitten ekologinen realismi, Ukrainan kysymyksessä ei ole Suomen valtionjohdon huolenaihe.
Suomen presidentti Stubb osallistuu muun EU:n poliittisen ”kerman ” kanssa Kiovassa vietettävään Ukrainan sodan 3-vuotispäivän seremoniaan. Ilmapiiri on kuin hautajaisissa, jossa kuolleen perheelle osoitetaan sympatiaa ja luvataan tukea russofobian ja asevarustelun muodossa. Nyt Ukrainan häviön ollessa näköpiirissä presidentti Stubb toistaa Kiovassa itsepäisesti itseään pelkoa ja russofobiaa kylväen :” Putiniin ei voi luottaa …koko länsi häviää, jos Vladimir Putinin annetaan voittaa…jos Venäjä saa haluamansa, se ei pysähdy Ukrainaan…”. Kaiken kukkuraksi, tämän viimemainitun luulottelun tueksi hän nosti esille Suomen Neuvostoliittoa vastaan käymät sodat , ja miten niihin perustuen Suomi ymmärtää Ukrainaa hyvin ! Hän ei tietenkään mainitse sitä, mistä syystä ja miten nuo Suomen käymät sodat saivat alkunsa. Stubb toi myös esiin Venäjän ja Georgian välisen konfliktin mainitsematta siitä puhuessaan niitä syitä, jotka ovat johtaneet Venäjän ja Georgian konfliktiin, ihan kuten hän ei mainitse niitäkään perussyitä, mitkä ovat johtaneet nk.Ukrainan sotaan. Hänen pitäisi ne kyllä tietää valtionjohtajan asemassaan. Niiden mainitseminen kun ei ole nykytilanteessa Ukrainalle, Suomelle ja hänelle itselleen edullista.
Stubb ja valtioneuvosto jatkaa Suomen valtion ja suomalaisten taluttamista kuin pässiä narussa…kuilun partaalle. Suomen eduskunta voisi katkaista tämän talutuskÿden , mutta sillä ei näytä olevan siihen kykyä ja rohkeutta menettyään päätösvaltansa omasta aloitteestaan. Siis antaa mennä vaan , pudottaudutaan urheasti kaikki yhdessä kuilun pohjalle, niin asia on sillä ratkaistu !
Tällaista itsetuhoista ” urheutta ” on hirvittävä katsella!
Euroopan johtajien ja sitä myötäilevän Suomen valtionjohdon asenne ei ole liikkunut hitustakaan positiiviseen suuntaan.Kiovan tapaamisessa ” itseään suuremman ” Suomen presidentti Stubb sanoi , että Ukrainan voitto on kaikista tärkein. Jouduttuaan reaaliteettien eteen hän ei enää puhunut suoraan Venäjän häviöstä, vaan kääntäen : ” …on varmistettava, että mahdollinen rauha ei ole Venäjän Vladimir Putinin voitto vaan strateginen tappio.” Siis joka tapauksessa on saatava jollakin konstilla aikaan Venäjän häviö ja Ukrainan voitto .Mitäs noista ukrainalaisista, joutavat uhriutumaan !? Stubb ei näytä tietävän sitä, ettei Putin ole ihan yksin päättämässä sodasta ja rauhasta, ei UKrainassa eikä Venäjälläkään ! Stubb neuvoo nyt Yhdysvaltoja selittäen sille, että Ukrainan tapauksessa on kyse Yhdysvaltojen kansainvälisestä asemasta, niinkuin presidentti Trump ei tietäisi mitään Ukrainassa ennen sotaa ja sen alkamisesta lähtien tapahtuneesta ja nykyhetken tilanteesta ja Yhdysvaltojen johtavan kansainvälisen aseman säilyttämisestä. Sitä Stubb ei ota huomioon, että Yhdysvallat on siirtämässä nyt kiintopisteensä Euroopan ulkopuolelle ja siksikin se haluaa sodan päättyvän nopeasti Ukrainassa. Se ei aio jäädä ikuisesti loukkuun Euroopassa. Sillä on tarpeeksi tärkeämpää tekemistä omissa asioissaan.
Jälleen kerran Stubb vertasi Ukrainan sotaa Suomen käymään sotaan Venäjää vastaan yli 80 vuotta sitten, ikäänkuin Ukrainan taistelu olisi suomalaisten itsensä käymä sota naapurimaataan vastaan. Presidentti Stubb toi esiin sen, että Suomi jäi yksin Toisen Maailmansodan jäljiltä. Sitä hän ei tietystikään tuo julki, että miten siihen sotaan ajauduttiin ja miksi Suomi jäi sen jäkeen yksin ! Totuuden kertominen kun ei olisi hyväksi Suomen kiillotetulle urhealle imagolle. Ukrainaa ei siis jätetä yksin sen käymässä Venäjän vastaisessa sodassa käyköön miten käy. Jatketaan siis sotaa Ukrainan voittoon asti. No, siihen asti, kunnes järkiperäisesti ajattelevat ihmiset ottavat ohjat käsiinsä ja tekevät tälle 27-päisen valjakon hurjatelulle lopun!
Toistaiseksi Suomen sota-ym.materiaalituki Ukrainalle jatkuu entisestäänkin voimistuneena. EU:kin ilmoitti sotaintoisen von der Layenin suulla Kiovassa sen antamasta uudesta 3,5 miljoonan tuesta Ukrainalle. Mistä nämä kaikki miljoonat taas repäistään, kun EU-maiden valtionkassat ovat lähes tyhjinä ? Lainaako ottamalla Ukrainan ja oman asevarustelun rahoittamiseen ? Ketkä maksaisivat sen lainan, sillä lainahan pitää kuitenkin maksaa takaisin ?
Ranskan presidentti Macron tapasi Yhdysvaltojen presidentin pikavierailullaan Washingtonissa. Macron oli kertomansa mukaan pyytänyt Trumpilta nopeaa, mutta ei heikkoa rauhansopimusta, ja turvatakuita Ukrainalle. Macron puhui mielipide-eroista hänen ja Trumpin välillä. Taisi tämäkin tapaaminen olla pelkkää kuurojen vuoropuhelua !
EU- aikookin antaa Ukrainalle uuden 3,5 miljardin eikä 3,5 miljoonan tuen. ” Rauhantakaaja ” EU:n sotakiihkolle, russofobialle, asevarusteluhurjastelulle pitää tosiaan saada loppu. Muuten me emme saa elää rauhan vallitessa Euroopassa ja maailmassa. Jollei EU:n hölmöilyä saada pikaisesti loppumaan, niin olemme kohta kaikki hukassa.
[…] (3) ks. blogini Päivän sana -realismi 23.02.2025https://www.vasemmistonyt.fi/2025/02/23/paivan-sana-realismi/ […]
[…] https://www.presidentti.fi/kultaranta/(2) Volanen, M. V. 2025. Päivän sana -realismi! Vasemmisto-Nyt Blogikirjoitus 23.02.2025.https://www.vasemmistonyt.fi/2025/02/23/paivan-sana-realismi/ […]