Yhden oikeuksien loukkaus on kaikkien loukkaus! (1)
Käänne -festivaalissa (23.08.2025, Bio Rex, Lasipalatsi) kysyttiin ensin: Miksi emme ole jo kaduilla? ja sitten ”Miten se käänne sitten oikein tehdään?”
Ensimmäisen keskustelun kävivät Anselmi Auramo, Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja, Katja Syvärinen, SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja ja Kaisa Kosonen, Greenpeace Suomen ilmasto- ja energia-asiantuntija. Moderaattorina toimi Hanna Hantula, Tulvan päätoimittaja
Jälkimmäisen keskustelun taas europarlamentaarikko Li Andersson, koomikko ja hassuttelija Fathi Ahmed sekä tutkija Anu Koivunen. Keskustelua veti dokumenttielokuvaohjaaja ja osa-aikaeläköitynyt aktivisti Saila Kivelä. (2)
Vastakysymykseni heräsi: tehdäänkö käänne todellakin kaduilla vai sittenkin työpaikoilla? Miksi emme ole työssä … täysivaltaisia kansalaisia, siis mukana päättämässä mitä, miksi, milloin, missä ja miten tuotetaan, miten aiheutettu luottohaitta kompensoidaan ja kuinka mahdollinen ylijäämä hyödynnetään? Siis mukana toteuttamassa ekologista demokratiaa!
Syy siihen, että eläteltiin kuvitelmaa käännöksen tekemisestä ”kaduilla ja toreilla” tuli ilmi jälkimmäisessä keskustelussa: meillä onkin ratkaistavana ”identiteetti” -ongelma, siis mies/naisidentiteetin ja mitä erilaisimpien ”vähemmistöjen” identiteettien yhteensovituksen haaste, siis luottamuksen synnyttäminen yhteisen toiminnan aikaansaamiseksi pitäytyen liberaalidemokratian keinovalikoimissa.
Ongelman keskiössä onkin siis suhteemme sisäiseen luontoomme, ei suhteemme ulkoiseen luontoon – puhumattakaan siitä, että varsinainen ongelma – mielestäni – on siinä, kuinka tämä ”sisäinen palomme” paremman maailman puolesta sovitetaan yhteen ”ulkoisen valon”, siis ulkoisen luonnon ehtoihin? Millaisen ”tähtien kartan” tarvitsemme tämän polun rakentamiseen?
Aloitetaankin jälkimäisen keskustelun ”miten se käänne sitten oikein tehdään?” virittämästä kaipuusta jo menetetystä, mutta nyt akuutista tarvittavasta yhteisestä luottamuksesta. Mihin ihmeeseen ”yhteisöllinen uusintaminen” (commoning reproduction) on kadonnut?
Tässä lyhyesti muutama huomautus, laajemmin voi lukea monista blogeistani.
1. Identiteetti ja ihmisarvo
Keskustelu identiteettipolitiikasta, siis kysymys ”minusta ja meistä” vs. ”sinusta ja teistä” – toisista, on eri keskustelu kuin keskustelu ihmisarvosta (dignity). Ihmisarvopolitiikassa todetaan ensin: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasa-arvoisina arvoltaan (dignity) ja oikeuksiltaan” ja taataan – periaatteessa – että kaikilla, kuuluvatpa he mihin ryhmään tahansa, on ihmisarvo, joka kiistämätön ja jakamaton.
Identiteettipolitiikassa sen sijaan ensin ihmiset määritellään ensisijaisesti heidän kuulumisensa tiettyyn sosiaaliseen ryhmään ja/tai heidän johonkin sosiaaliseen ryhmään liittyvän uskollisuuden perusteella (esim. rotu, etnisyys, sukupuoli, seksuaalinen mieltymys, kansallinen alkuperä tai kansalaisuus, kieli, taloudellinen luokka, kaikkien sosiaaliset roolit kaikenlaiset sosiaaliset instituutiot, erityisesti uskonnot jne.). Usein erityiset moraaliset hyveet ja erityinen myönteinen moraalinen arvo tai hyvyys lasketaan kaikille kyseisen sosiaalisen ryhmän jäsenille ja tälle sosiaaliselle ryhmälle itselleen, siis Meille, mutta ei niille – Toisille. (3)
2. Universaalisuus ja yhteisöllisyys
Kuluttajina me olemme jo monessa mielessä universaaleja olentoja. Ajatelkaapa vain jokapäiväisiä askareitamme kaupassa, ruokapöydässä, kahvihetkessä, illanistujaisissa. Niiden toteutuminen on kiinni tuhansien, kymmenien tuhansien, ellei miljoonien ihmisten työstä ja aherruksesta ylt’ ympäri maailmaa. Aherruksesta, josta emme tiedä usein yhtikäs mitään, ja selvitämme välimme heidän kanssaan pelkällä käteismaksulla, jonka oletamme olevan reilu korvaus heidän työstään, puhumattakaan siitä millainen jalanjälki tästä kaikesta on jäänyt ohuttakin ohuempaan kotimaapallomme elämän tekstuuriin.
Juuri tämä raha/tavaravälitteinen universaalius on purkanut ja purkaa sitä yhteisöllisyyttä, jota luottamuksen nimissä nyt kovin kaivataan. Emme ole enää reaalisessa luontosuhteessamme – työssä, tuotannossa, kulutuksessa – päättämässä mitä, miksi, milloin, miten ja missä tuotetaan ja kuinka mahdollinen luontohaitta kompensoidaan.
Tulevaisuuden universaali, siis rahamittainen, julkinen tai yksityinen pääomittaminen (capitalization) fiat-rahalla, siis lupauksilla, joilla ei ole muuta ylärajaa kuin rahoittajien luottamus siihen, että lupaus realisoituu voittojen (profit) kera, perustuu oletukseen Luonnon ”halpuudesta”, maksamattomaan tai alihintaiseen ihmistyöhön, energiaan, ruokaan ja raaka-aineisiin.
Kuinka siis sitoa yhteen universaalinen ja yksilökohtainen (Individualität), synnyttää siis universaali yksilöllisyys, ”universal singularity” (Sartre), ei vain kaupallisesti, vieraantuneesti, vaan yhteisöllisesti (Allgemeinschaftlich).
3. Luottamus ja reiluus
Emme kuitenkaan enää elä, emmekä ole enää pitkään aikaan eläneet, vain pienimuotoisissa lähiyhteisöissä, vaan laajoissa, mitä moninaisimmissa keskinäisissä vuorovaikutussuhteissa, joissa ei enää vallitse vahvat henkilökohteiset siteet, vaan mitä erilaisimmat abstraktit suhteet satojen ja jopa tuhansien ihmisten kesken yrityksissä, globaaleissa toimitusketjuissa, valtion eri elimissä, tieteellisessä tutkimusyhteistyössä, uskonnollisissa yhteisöissä, kulttuurijärjestöissä ja monissa muissa instituutioissa. (4)
”Ne ovat esimerkkejä tuhansista tai miljoonista ihmisistä, jotka tekevät yhteistyötä yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Useimmat näiden verkostojen ihmiset eivät ole koskaan tavanneet toisiaan, saati sitten olleet sukua toisilleen tai sitten tunteneet toisiaan henkilökohtaisesti” (4).
Luottamusyhteiskuntaa vahvistavien sopimusten tulee olla reiluja toimijoiden 1) keskinäisissä suhteissa, 2) toiminallisessa toteutuksessa ja 3) toiminnan panosten ja tulosten jakamisessa. Siis
Keskinäiset suhteet: toimijuus, osallisuus, arvostus
Toiminallinen toteutus: sääntöperusteisuus, tasapuolisuus, turvallisuus
Panosten ja tulosten jakaminen: kyvykkyys, vastavuoroisuus, edistys
On pidettävä huolta, että kaikki nämä 9 ulottuvuutta luottamusyhteiskunnan synnyttämiseksi toteutuvat. Siihen ei riitä toimintojen pelkkä koordinaatio (co-ordination), eikä vielä yhteistoimintakaan (co-operation) vaan se vaatii yhteistyötä (col-laboration) eikä vain ihmisten kanssa vaan ja erityisesti nyt myös luonnon kanssa. (4)
Reiluus synnyttää luottamusta. Luottamus edellyttää yhteistyötä, siis kaikkien mukana olemista päättämässä mitä, miksi, missä, miten ja milloin tehdään ja kuinka työn tulos hyödynnytetään.
4. Maailma, jossa elämme ja maailma, josta elämme
Jos tulkitsemme kulttuurin kapeasti – kuten usein tapana on – ihmisten välisinä suhteina, ei siis jälkinä luontoon, vaan – esittämisen (mimesis) hengessä – merkkeinä, sanan viljelynä, päätä ja sydäntä ohjastavina merkkeinä, kielenä tai rahana, avaamme oven tulevaisuuden haltuunottoon, sen pääomittamiseensanallisesti tai rahallisesti ilman sidosta maahan, josta elämme.
Olemme haaveilleet utopioista (u-topos < ei -paikka), paikoista, joita ei ole – vielä – missään, ainakaan maanpäällä ja rakentaneet maailmoja (worlds < wer+ald, ihmisen ikä) ihmisen mitan mukaan. Niinpä välitys pää- ja maapeltojen välillä on päässyt kasvamaan meille vieraaksi ja hallitsemattomaksi ”kolmanneksi luonnoksi”:
– kieli ja symbolijärjestelmät (tiede, taide, digitaalinen viestintä) luovat rinnakkaismaailman, joka usein sokeutuu ekologisille rajoille,
– yhteisö- ja infrastruktuurit (suurkaupungit, logistiikkaketjut), jotka perustuvat luonnonvarojen hyväksikäyttöön ilman ajatusta niiden uusintamisesta,
– tekninen tuotantokoneisto kokonaisuudessaan, ja
– rahoitusjärjestelmät (pääomittaminen, verotus), jotka ovat eksponentiaalisia järjestelmiä, kun taas luonto on toiminnallisesti uusiintuva ja syklinen.
On erinomaisen suuri virhe keskustella erikseen identiteetistä, sisäisestä luonnosta, ja työstä ja aherruksesta ulkoisen luonnon kanssa. Kysymys on juuri siitä, miten aivo- ja maapeltojen viljely (culture) suhtautuvat toisiinsa, ts. miten ulkoisen ja sisäisen luonnon itsesääntely ja uusiintuminen tapahtuu toinen toistaan tukevalla tavalla (commoning reproduction).
5. Kirkkovene vai Nooakin arkki?
”Koomikko ja hassuttelija” Fathi Ahmed uskoi ja toivoi, että kaikille meille on oma paikka yhteisessä ”kirkkoveneessämme”. Siitähän nyt ei ole kysymys vaan siitä onko kaikilla paikka ”Nooakin arkissa” vedenpaisumuksen nyt meitä uhatessa.
”Isä taivaan” lupasi aikoinaan vedenpaisumuksesta selvinneille, että vedenpaisumusta ei tule enää toista kertaa. Tämän lupauksen merkiksi hän asetti sateenkaaren. Valistus lupasi puhtaan Järjen universaalisen maailman kaikille, kaikkialla ja iäti, ja asetti kapitalismin synnyn myötä sen merkiksi tavaroille – ei ihmisille – uuden jumalan – rahan.
Nyt on kirjaimellisesti kysymys siitä, aiheutammeko me ihmiset itse vedenpaisumuksen Äiti maan tuhoksi tai toisin sanoin kysyen: onko sisäisen luontomme ja ulkoisen luonnon väliin kehittynyt ”kolmas luonto” – valtava informaatiomyllytys, suurkaupungit, tuotantokoneisto, rahoitusjärjestelmä kaikkineen – tullut tiensä päähän?
Meillä onkin etsittävä uudet sateenkaaren värit ilmaisemaan uuden liiton syntyä, etsintää siitä kuinka maata puolustetaan – ihmisiltä ja ihmisille. Se on uusi, maallistunut ekumeeninen liike (oikeumenos < asuttu maailma), jonka toivonsiunaus voisi kuulua seuraavasti:
Äiti maa siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Kirkastukoon hänen voimansa meille ja olkoon ne meille armollisia. Ilmaiskoon Äiti maa luontonsa meille, jotta kykenisimme ansaitsemaan leipämme rauhaa rakentaen. Luonnon, historian ja ihmishengen nimeen. Aamen, niin tapahtukoon! (5)
Viitteet
(1) ”An injury to one is an injury to all” on vanha, ajaton Wobblies’ien (Workers of the World (IWW)) iskulause 1900 -luvun alusta (injury: in-jury; ei laillinen).
(2) https://kaannefestival.fi/event-lists/
(3) https://www.vasemmistonyt.fi/2023/07/02/purra-velvollisuudet-ensin/
(4) ks. laajemmin https://www.vasemmistonyt.fi/2025/05/15/reilu-ja-realistinen-luottamusyhteiskunta/
(5) Minun ekologinen prokaaationi https://www.vasemmistonyt.fi/2025/06/29/ekologinen-provokaationi/