Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Torstai on hernekeittopäivä
Näillä KU-verkkosivuilla ruokareseptejä jakaa ammattitaitoinen ”Lähi (ö)ruokaa” -bloggari, jonka kanssa en yritäkään kilpailla tällä hernekeitto-blogillani. Pistänpä vaan kevennykseksi oman Öisinajattelijan reseptini. Torstai on aina toivoa täynnä, jos silloin
Systeemivirhe 2: Kenelle kellot soivat?
Rahataiteilijat Vasemmistolaisessa ja edistyksellisessä talouspoliittisessa keskustelussa on nyt yksi kysymys ylitse muiden: Onko kysynnän ja tarjonnan, tuotannon ja kulutuksen epätasapainosta johtuvien, jatkuvasti toistuvien ja alati pahenevien taloudellisten kriisien syynä rahan

Leimaajat leimaantuvat
[dropcap size=big]T[/dropcap]witterissä #lääppijät-tägillä kerrotut kokemukset seksuaalisesta häirinnästä avasivat monien silmiä tavallisena pidetystä ja myös vaietusta todellisuudesta. Ne herättivät samalla myös syytöksiä miesten, tai siis tavallisten suomalaisten miesten, leimaamisesta ahdistelijoiksi ja
Katupartiot ja kodinturvajoukot
Katupartiot ja kodinturvajoukot ovat alkuvuoden 2016 ilmiö. Toivotan ne tervetulleiksi!- toki sillä varauksella, että keskittyvät olennaiseen: tarkkailemaan katuja ja koteja, kohentamaan katujen ja kotien atmosfääriä ja yleisilmettä ja ideoimaan

Tämä jäi jakamatta vuonna 2015
[dropcap size=big]N[/dropcap]ettiselaimeni kirjanmerkkipalkissa on Jako-niminen kansio. Se sisältää 35 linkkiä, joista suurin osa on jäänyt jakamatta sopivan tilaisuuden tai puuttuvien saatesanojen vuoksi. Siivoan tähän niistä muutaman vuodelta 2015. Ehkä ne
Yliopistojen kurjuus: lyhyt oppimäärä
Työvuosistani Karjalan tutkimuslaitoksella (Joensuu / Itä-Suomen yliopisto) on jo vierähtänyt aikaa, mutta kuluneet vuodet eivät ole ihan kullanneet kaikkia muistoja menneestä. On mukavaa ja ikävää muistettavaa. Aloitin vuonna 1995
Kiittäkäämme Herraa
Jouluaattona kännissä Joulu on taas ja paneudume sikamaisen ylensyönnin pariin ja nöyrrymme jouluvirsien kautta laulamaan ylistystä Herralle. Sille yhdelle ja ainoalle. Mikäpä siinä. Tänä jouluna löysin Marjo Leinosen (The Balls)
Lukemislupaus 2016
Olen lainannut tätä lausetta aikaisemminkin: ”Lukeminen on ihmiselämän inhimillisin akti ja älyllisin teko”, tokaisi elokuvaohjaaja Aleksandr Sokurov häntä haastatellessani. Siitä on jo neljännesvuosisata, mutta totuus ei pala tulessakaan. Sitäpaitsi,
Vasemmisto Nytin uutisia:
Keskustelua talouden myyteistä Maailmanparannuspäivillä
Vasemmisto Nyt mukana sosiaalifoorumissa 26.-27.9.
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Kansan Uutiset
- Päivi Alasalmen historiallisessa Tampere-dekkarissa Enkelinkiharassa sarjamurhaaja iskee köyhien Kyttälässä, mutta se ei tunnu miltään 26.9.2026 Kansan Uutiset
- Lämpötila nousee puolitoista astetta, ja se on pienille saarivaltioille kohtalokasta 26.9.2026 Kansan Uutiset
- 124 ympäristöaktivistia surmattiin viime vuonna – valtaosa uhreista on alkuperäiskansojen jäseniä ja pienviljelijöitä 26.9.2026 Kansan Uutiset
- Datakeskushankkeissa noudatettava työehtoja – ”Ulkomaisen työvoiman riisto ei valitettavasti ole mikään uusi ilmiö” 25.9.2026 Kansan Uutiset
- Hallituskausi tuplasi naisten poliklinikkamaksun – Ei kiinnosta hallitusta tippaakaan 25.9.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Yhteiset talkoot, jakso 2: Onko verotus varkautta?
- Vasemmistofoorumi Maailmanparannuspäivillä 26.-27.9. 2026
- Taneli Hämäläinen: Yhteiset talkoot – Oikeistolainen taloussatu ja miten se kerrotaan
- Yhteiset talkoot, jakso 1: Onko rahat loppu?
- Yhteiset talkoot -videosarja purkaa talouden myyttejä
- Tatu Ahponen: Tekoäly ja tuho
- Tatu Ahponen aloittanut harjoittelijana
- Eero Lipponen: Vihapuhujat vallankahvassa – eli mitä antirasistien pitää paljastaa, kun rasismia ei enää peitellä
- Vasemmistofoorumi hakee eurooppalaisen energiaköyhyyden tutkijaa
- Paco Diop: Kommenttipuheenvuoro Rodullinen kapitalismi -raporttiin
Vasen Kaista
- Ikääntyneiden palvelut jälleen puheenaiheena aluevaltuustossa 25.9.2026
- Malttia datakeskushankkeisiin 24.9.2026
- Pirkanmaalla lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön apua hankkeista 23.9.2026
- Tulevaisuuden rakentaminen ei saa jäädä opettajien harteille 23.9.2026
- Aloite: vaihdevuosineuvola Pirkanmaalle 22.9.2026
Oulun Vasemmisto
- Puheenjohtajan syysterveiset 15.9.2026
- Suomella on vielä puujalat ja niistä on pidettävä kiinni 14.9.2026
- Työttömyyden ongelmat puhuttivat Oulun valtuustossa maanantaina 7.9. Äänessä olivat myös Vasemmistoliiton valtuutetut. 9.9.2026
- Energiajuomien myynti alaikäisille on syytä kieltää! 14.8.2026
- Jouni Jussinniemi ja Kim Ahonen kansan kahvilassa 12.7.2026
Helsingin Vasemmistoliitto
- Haglund: Lapinlahden mielenterveys- ja kulttuuritoiminta turvattava 17.9.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto nimesi kaksi uutta ehdokasta kevään 2027 eduskuntavaaleihin 14.9.2026
- Helsinki tavoittelee huumekuolemien puolittamista – Vasemmistoliitto tyytyväinen päihdestrategian tavoitteisiin 24.8.2026
- Uusia ehdokkaita asetettu kevään 2027 eduskuntavaaleihin 24.8.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto tyrmää HSL:n 130 euron tarkastusmaksun 11.8.2026
Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto
- Tiedote: Asiakasmaksuista merkittävä neuvotteluvoitto Varsinais-Suomen hyvinvointialueen neuvotteluissa
- Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto asetti kaksi uutta eduskuntavaaliehdokasta vuoden 2027 vaaleihin
- Aloite Paraisten ja saariston palvelutason ja -tarpeen arvioinnista
- Varsinais-Suomen Vasemmisto asetti neljä uutta ehdokasta
- Siiri Vainikka Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton uusi poliittinen koordinaattori
Savo-Karjalan Vasemmisto
- Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan aluevaltuustoryhmät: Hyvinvointialueiden on suojeltava asiakkaidensa yhdenvertaista pääsyä raskaudenkeskeytykseen 25.9.2026
- Jäsenjärjestöwebinaari ke 23.9.2026 16.9.2026
- Pohjois-Savon hyvinvointialueen säästöt johtavat lainvastaisiin tilanteisiin 7.9.2026
- Tilaa kylmälaukku ja tue piirin vaalityötä! 30.6.2026
- Jäsenjärjestöwebinaari pe 12.6. 28.5.2026