Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media

Britannian paluu imperiumin kaltaiseksi toimijaksi
Kun JEF-maat kokoontuivat 26.3. Helsingissä, esityslista oli vain otsikkojulkinen, eikä ulkopuolisilla ollut käytännössä mahdollisuutta arvioida, mihin sitoumuksiin tarkkaan ottaen oltiin etenemässä. Silti ministerien julkinen viesti tuli kuin yhdestä suusta: sotilaallista

Opiskelijavalinnat: kuka kelpaa korkeakouluun ja kuka jää ulkopuolelle?
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on sulkeutunut tällä viikolla. Haussa ovat korkeakoulujen syksyllä 2026 alkavat suomen- ja ruotsinkielisten tutkintokoulutusten aloituspaikat. Eri aloituspaikkoihin tämän vuoden yhteishaussa haki yhteensä 149 000 ihmistä. Aloituspaikkoja

Tasa-arvo näyttää paremmalta – mutta kuva on harhaanjohtava
Tasa-arvo voi näyttää paperilla paremmalta, vaikka työelämän arki muuttuu monelle turvattomammaksi. Jos joku vielä uskoo, että työntekijöitä kurittamalla rakennetaan parempi työelämä, hän on pihalla kuin lumiukko – ja kevät on jo tulossa.

PISA ja maailmanmeno
Suomen neljän tiedeakatemian yhteistyöelin Suomen Tiedeakatemiat -yhteistyöneuvosto järjesti 19.03.2026 Tieteiden talolla PISA-seminaarin. Avaussanat sanoi Mikko Hupa (Suomen Tiedeakatemiat). Alustuksen pitivät Tommi Karjalainen, (opetus- ja kulttuuriministeriö), Arto Ahonen, (Jyväskylän yliopiston PISA-tutkimuksen kansallinen keskus), Eero Kitunen

Mielipidekirjoituksia vuosilta 1987-2025
Tähän kirjaseen on koottu suurin osa kirjoittamistani mielipidekirjoituksista Kansan Uutisiin, Keskisuomalaiseen ja Helsingin sanomiin vuosilta 1987- 2025. Ne on ladattu lehdittäin aikajärjestyksessä lehtien arkistoista, osa teksteistä on arkistokuvina. Lisäksi kirjoituksia

Viisi kurkistusta vasemmistoliiton ryhmähuoneeseen – osa 4: Miesvaltaisimmasta naisvaltaisimmaksi
Vuonna 1906 naiset saivat Suomessa äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa. Naiset kuitenkin käyttivät äänioikeuttaan vähemmän kuin miehet aina vuoden 1987 eduskuntavaaleihin asti. Tuolloin naisten äänestysprosentti oli 0,4 prosenttia korkeampi kuin miesten. Sen

Sota alkaa aina infrastruktuurin rakentamisesta
Keskustelu sodasta keskittyy yleensä johtajiin, kriiseihin ja ideologioihin. Harvemmin puhutaan infrastruktuurista, joka tekee sodista mahdollisia. Mutta onneksi on antropologi David Vine ja hänen kirjansa, kuten The United States of War.

Volanen vasemmalta -kirjoituksia vuosilta 2014-2025
Tässä viisi osaisessa kirjasarjassa on vuosina 2014 – 2025 Kansan Uutisten ja sittemminVasemmistonyt.fi alustalla ilmestyneet blogikirjoitukseni aikajärjestyksessä. Ne ovat pääsääntöisestilyhyitä kommentteja ajankohtaiskeskusteluihin, tosin niissä usein ajaudutaan melkoisiin filosofisiin syövereihin. Minulle

Kohti turvallisempia tietoteknologiapalveluita ja -järjestelmiä
Suomi on informaatiotekniikan edelläkävijöitä ja yksi maailman tunnetuimmista avoimen lähdekoodijärjestelmistä, Linux, on kehitetty Helsingissä. Siitä huolimatta olemme täysin riippuvaisia Microsoftista, Googlesta ja yhdysvaltalaisista pilvipalveluista, mikä tekee meistä monella tapaa haavoittuvaisia.
Miksi kutsutaan ammattiyhdistysliikkeessä aktiivista porvaria?
-Myyräksi. Lisää aiheesta vaikkapa tässä uutisessa: OAJ:n puheenjohtaja luopuu kokoomuksen jäsenyydestä -Yle

Ei voitontavoittelua lasten hädällä
Vantaan ja Keravan aluevaltuusto keskusteli eilen lastensuojelusta. Lastensuojelu on vahvasti keskittynyt sotebisnesyhtiöille. Ne ovat nostaneet hinnat pilviin samalla kun kuulemme ikäviä uutisia nuorten ongelmista näissä lastensuojeluyksiköissä. Valvonta ei pelaa ja

Talouspakotteiden hinta: 28 miljoonaa ”ylimääräistä” kuolemaa
Olemme oppineet tunnistamaan väkivallan silloin, kun se on äänekästä ja näkyvää. Mutta sota on muutakin kuin räjähdyksiä ja telaketjujen kitinää. Kabineteissa, kaukana pölyisiltä taistelukentiltä, suunnitellaan talouspakotteita, joiden vaikutus on kliinisempi,

Mielen matka sydämen tähtitaivaalta kotimaapallomme yhteisöllisyydeksi
Saatteeksi: Kävin kuuntelemassa Jussi Ahlrothin erinomaisen luennon Immanuel Kantista Postitalon Lavalla 12.03.2026. Suosittelen! Alla muutaman ensi ajatus, joita Jussin erittely herätti minussa. ”Yksi länsimaisen filosofian kauneimmista lauseista on valettu metallilaattaan

Hallituksen esittämä soten rahoitusmalli on epäoikeudenmukainen
Viikonloppuna Hyvinkäällä kokoontui Uudenmaan Vasemmiston aluevaltuutettuja kaikilta neljältä hyvinvointialueelta. Nostimme esiin ongelmia oikeistohallituksen esittämästä hyvinvointialueiden rahoitusmallista. Samalla muistutimme, että hyvinvointialueilla on järkevää lisätä omia lääkäreitä ja hoitajia terveysbisnesjättien tukemisen sijaan.

Voidaanko Iran pommittaa demokraattiseksi?
Kun Lähi-idässä alkaa uusi sota, keskusteluun ilmestyy nopeasti tuttu moraalinen kehys: naisten oikeudet, autoritaarinen hallinto ja sorto. Iranin kohdalla nämä havainnot eivät ole keksittyjä, ja siksi niiden ympärille on helppo

Itsetuhoisuus ei lisää turvallisuutta
Venäjän nykyhallinnon muodostama uhka pelottaa ymmärrettävistä syistä. Vielä enemmän meitä kaikkia pelottaa ydinsota. Mitä tuhovoimaisempi ase – sitä vaikeampi sitä on käyttää puolustautumiseen. Tämä näkökulma jätetään tahattomasti tai tarkoituksella nostamatta

Erot – miten ne tuotetaan?
Eilen (02.03.2026) Ylioppilasteatterin täpötäydessä salissa istuttiin ja kuunneltiin hiljaa kaksi tuntia keskustelua eroista ja toistoista Gilles Deleuzen väitöskirjan ”Ero ja toisto” (Différence et répétition (1968)) suomennoksen julkistamistilaisuudessa (Tutkijaliitto). Keskustelemassa olivat

EU vastaan nykyinen hallitus
Tämä ei ole puoluepoliittinen ottelu. Kentällä eivät pelaa puolueet – vaan EU:n velvoitteet ja Suomen hallituksen päätökset. Oppositio on katsomossa. Se voi esittää vaihtoehtoja ja kritiikkiä, mutta se ei määrää

Sivistysjarru on uhka tulevaisuudelle
Suomessa seurataan huolestuttavaa kansainvälistä kehitystä, jossa demokratia heikentyy askel askeleelta: kansalaisjärjestöjen toimintavapauksia kavennetaan ja päätöksenteko alistetaan fossiilikapitalismin ehdoille sekä lyhyen aikavälin taloudellisille intresseille. Politiikka katsoo vain harvoin huomista pidemmälle, ja
Sivistys – jumalallista julmuutta vai inhimillistä elämän kunnioitusta?
Saatteeksi. Laura Kolbe vetoaa jälleen kerran Sivistykseen ihmisyyden ideaalina. Kirjoitin alla olevan kommenttini HS mielipidesivulle, mutta HS mielipidetoimitus ilmoitti heti miten, että sitä ei julkaista. Laitan sen nyt sitten tähän
Vasemmisto Nytin uutisia:
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajaehdokkaat esittelyssä: Nea Hakala
Vasemmistoliiton puoluehallitusehdokkaat esittelyssä: Sara Backman
Kansan Uutiset
- Vasemmiston Lohikoski: Eikö pääministeri puhu totta? 21.7.2026 Kansan Uutiset
- Arhinmäki tarkisti eduskuntakeskustelun faktat – ”Ei kestänyt edes vähän alusta” 21.7.2026 Kansan Uutiset
- Laivojen rungoissa matkustavat vieraslajit uhkaavat ekosysteemejä ja elinkeinoja 21.7.2026 Kansan Uutiset
- Koskela ryöpytti Orpoa: ”Hallitus keitti sopan, jota eivät niele edes kokoomuksen äänestäjät” 21.7.2026 Kansan Uutiset
- Garden Helsinki -kohussa yksi huipennus – Neljä nostoa kokoomuksen ja Orpon kujanjuoksusta 21.7.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Vasemmistofoorumi hakee eurooppalaisen energiaköyhyyden tutkijaa
- Paco Diop: Kommenttipuheenvuoro Rodullinen kapitalismi -raporttiin
- Uusliberalismissa työttömän asema on karu
- Talouden demokratisoinnista voitava puhua
- Vasemmistofoorumi-seminaari 11.6.
- Rasismi leikkaa läpi hallituksen politiikan
- Miikka Kortelainen Vasemmistofoorumin puheenjohtajaksi
- Elias Pyykkönen korkeakouluharjoittelijaksi
- Ikkunat auki vasemmiston Eurooppaan!
- Pekka Tiainen aloittanut harjoittelijana
Vasen Kaista
- Kiikkalaisen Romulan Taiteellisen Teatterin tämän kesän klassikko on Shakespeare 19.7.2026
- Tekoälyn taivasten valtakuntaa ei näkyvissä 25.6.2026
- Pride on toivoa ja iloa, mutta myös ensisijaisesti mielenosoitus ja kapinaa 23.6.2026
- Gallupmonitori 2: Vasemmistoliitto kulkee kohti kaikkien aikojen parasta eduskuntavaalitulostaan 22.6.2026
- Huono-osaisuudella on hinta 22.6.2026
Helsingin Vasemmistoliitto
- Hyvää kesää! Helsingin Vasemmistoliiton piiritoimisto avoinna taas elokuussa 27.6.2026
- Haglund: Ryhmäpuhe – Helsingin todellinen tilinpäätös tehdään kaupunkilaisten arjessa 17.6.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto nimesi uuden ehdokkaan eduskuntavaaleihin 2027 17.6.2026
- Vasemmistoliitolta poliittinen voitto: nyt enemmistö kannattaa Stansvikin säilyttämistä 8.6.2026
- Haglund: Segregaation ehkäiseminen on yksi Helsingin tärkeimmistä tulevaisuuskysymyksistä 5.6.2026
Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto
- Aloite Paraisten ja saariston palvelutason ja -tarpeen arvioinnista
- Varsinais-Suomen Vasemmisto asetti neljä uutta ehdokasta
- Siiri Vainikka Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton uusi poliittinen koordinaattori
- Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen aluevaltuustoryhmä valitsi johdon tulevaksi vuodeksi – Otto Bruun jatkaa puheenjohtajana!
- Puheenvuoro Varhan aluevaltuustossa 29.4. / Paco Diop