Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Periaatteet ja käytännöt …
Puheenjohtajamme Li Andersson linjasi Porin puoluekokouksessamme tiukasti: ”Meidän kantamme ja linjamme pysyy. Vasemmisto on rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen ydinaseriisunnan asialla. … Vasemmistoliitto on aina ollut ja tulee aina olemaan

Tuen Veronika Honkasaloa varapuheenjohtajaksi
Veronika Honkasalo on ensimmäisen kauden kansanedustaja Helsingistä ja Helsingin yliopistosta. Hänestä tulisi myös oiva ensimmäinen varapuheenjohtaja, jos jäsenkunta Porissa niin päättää. Veronikalla on useita hyvän johtajan ominaisuuksia: hän pitää kiinni

Puoluekokouksessa linjataan vasemmiston feministinen suunta
Vasemmistoliitto järjestää tulevana viikonloppuna 10. puoluekokouksensa Porissa Satakunnan ammattikorkeakoulun kampuksella. Paikalle saapuu yhteensä 300 puoluekokousedustajaa ympäri Suomea päättämään vasemmiston tavoitteista seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Kokouksessa valitaan puolueelle uusi johto ja hyväksytään

Hallituspuolue Morena vahvistui paikallisvaaleissa
Kansallinen uudistusliike (Movimiento de Regeneración Nacional – Morena) on 2014 perustettu käytännön- ja kansanläheinen vasemmistopuolue, jonka projekti Meksikon demokratisoimiseksi alkaa periaatteessa vuoden 1968 opiskelijamellakoista. Vasemmisto koki vaalivilpin vuoden 1988 ja
Miten viestiä politiikastamme?
Olen jo muutaman vuoden ajan tilannut oululaista vasemmistolaista aikakauslehteä Kansan Tahto. Tunnustan, etten ole jaksanut lukea kaikkia numeroita kovin tarkkaan, koska luettavaa minulla on aivan liikkaa. Tuoreimman numeron kävin kuitenkin
Russismi ja fasismi
Tämän päivän (3.6.2022) Hesari yrittää kahdessa eri jutussa avata niitä hankalia fasismin sukuisia käsitteitä, jotka ovat tulleet käyttöön Ukrainan sodan yhteydessä. Kulttuuriosastossa Pekka Torvisen laajassa jutussa siteerataan pitkään Olha Bezrukovaa

Kohisten koheneva turvallisuus – tapaus CDMX
Meksikon 9,2 miljoonan asukkaan pääkaupunki Ciudad de México näyttää tietä turvallisuustilanteen myönteisen kehityksen konkretisoitumisessa. Muutos juontaa juurensa liittovaltiotason uudesta turvallisuusstrategiasta, jossa kansalaisten tappaminen, vakoilu, kidutus, jatkuvat teatterinäytökset, rikollisjärjestöjen kanssa vehkeily
Liikunnan sosiologiaa
Huippu- ja kilpaurheilu dominoi liikuntakulttuuria tehokkaasti. Urheilutoimittajia on töissä monessa isommassa lehdessä ja kaikilla kanavilla muualla mediassa pilvin pimein. SM- ja MM-kisat sekä Olympialaiset näkyvät ja kuuluvat kansalaisten
… mistä olen hyvin, hyvin onnellinen
Tohtori Björn Wahlroos pistäytyi Suomessa kommentoimassa maailman menoa EVA:n Jaakko Iloniemi – luentolaisuudessa 30. 5. 2022. Paikalla oli myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kun pari päivää sitten Washington Post
Suomen metsäpolitiikka
Suomi elää metsistä. ”Metsä, sehän on aina mukana”, sanoo mainoskin. Nyt on kuitenkin Euroopan Unionin taholta todettu, että Suomen metsät tuottavat vähemmän puuta kuin niitä hyödynnetään. Siksi Suomi joutuu todennäköisesti

Gustavo Petro vei nimiinsä presidentinvaalien avauskierroksen
50,4 miljoonan asukkaan Kolumbiassa käytiin presidentinvaalien ensimmäinen kierros toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Kun 12 500 vaalipaikkaa suljettiin neljältä, alkoivat vaalitulokset selkeytyä viiden minuutin välein julkaistuissa päivityksissä. Tulokset olivat käytännössä selvillä jo
Viisikymppinen Karjalan tutkimuslaitos
Björn, Ismo. Viisikymmentä vuotta Karjalan tutkimus(laitos)ta. Publications of the UEF. General Series No 40. Joensuu 2022, 223 s. On hämmästyttävää, että Karjalan tutkimuslaitos Joensuussa on voinut toimia yliopistollisena riippumattomana

Sanoista tekoihin
Yle Areenassa on tällä hetkellä katseltavana Louis Theroux’n erinomainen dokumentti, jossa taitava dokumentaristi sukeltaa yhdysvaltalaisten äärioikeistolaisten ”meemisoturien” maailmaan. Pääasiassa nuorista miehistä koostuvassa nettiyhteisössä rasismi ja naisviha vellovat, oman kuplan ulkopuolisia
Heikki Patomäki ilmoittaa eroavansa Vasemmistoliitosta
Heikki Patomäki ilmoittaa eroavansa Vasemmistoliitosta. Perustelut löytyvät alla olevasta linkistä. Olen ollut vasemmistolaisessa liikkeessä mukana aina 1960 -luvun lopusta saakka, myös perustamassa Vasemmistoliittoa Kulttuuritalolla vuonna 1990. Vasemmistoliitosta muotoutui kulttuuriliberaali ja,
PAJOT – modernin karjalaismusiikin riemujuhlaa
Karjalaisuuden merkkitapahtuma Kontiolahdella Kontiolahden Höytiäisen kotiseutukeskuksessa sattui ja tapahtui kun karjalaisen kansanmusiikin, “Kielen ja mielen” Pajot-festivaali pyörähti käyntiin perjantaina 6.5. Ohjelman monipuolisuus oli iloinen yllätys. Sää suosi osin ulkoilmatapahtuman toteutusta

Vihreiden natottamisvimmasta
Vihreät pitivät puoluekokouksensa Joensuussa 21.–22.5. Silmiini sattui erään tutun hehkutus puolueen varapuheenjohtajana ja puheenjohtajan sijaisena parhaillaan toimivan tamperelaisen kansanedustaja Iiris Suomelan puheesta, josta paistaa läpi Suomessa käydyn Nato-keskustelun yksipuolisuus. Tästä vastuullisia
Pax Americana?
Hesari pesee kasvojaan … Lentävän sanonnan mukaan Suomessa on ollut kaksi ikiaikaista Suomen NATO -hankkeen ajajaa: Kokoomus ja Hesari. Nyt NATO -päätöksen jälkeen kuitenkin Hesarin päätoimitus on ryhtynyt pesemään vyörytysprosessin

Pientä lievitystä suurvallan suhteissa Kuubaan ja Venezuelaan
Ensimmäisen hybridimaailmansodan – kuten meksikolainen geopolitiikan asiantuntija Alfredo Jalife sitä kutsuu – uusissa olosuhteissa Yhdysvallat on muuttanut suhtautumistaan Kuubaan ja Venezuelaan. Siinä missä Donald Trumpin hallinto sulki suurlähetystönsä syyskuussa 2017,
OMATUNTO, sota ja rauha
Vasemmistoliiton kansanedustajat äänestivät NATO -jäsenyydestä omatuntonsa mukaan. Kyllä äänestivät Li Andersson, Hanna Sarkkinen, Suldaan Said Ahmed, Jussi Saramo, Mai Kivelä, Aino-Kaisa Pekonen, Juho Kautto, Jari Myllykoski ja Pia Lohikoski. Vasemmistoliiton
Nato-Suomi tulee – oletko valmis?
Kiitos kysymästä, olen valmis, mutta ehkä eri tavalla kuin iso osa tämän päivän pökerryksiin informoituja kansalaisiamme. Suomalaisten Nato-valmiudesta on pitänyt huolen ennennäkemätön markkinointi, mainonta ja manipulointi. Se on ollut
Vasemmisto Nytin uutisia:
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajaehdokkaat esittelyssä: Nea Hakala
Vasemmistoliiton puoluehallitusehdokkaat esittelyssä: Sara Backman
Kansan Uutiset
- Israel on kaapannut suomalaisen aktivistin kansainvälisillä vesillä – Kansanedustajat ja mepit vetoavat ulkoministeriin 30.4.2026 Kansan Uutiset
- Oppositiolta yhteinen välikysymys hallituksen epäonnistuneesta talouspolitiikasta: ”Näytöt on annettu, ja pahalta näyttää” 30.4.2026 Kansan Uutiset
- Suomalaisen vasemmiston uusi eurooppalainen koti – Tällainen on Euroopan vasemmistoliitto ELA 30.4.2026 Kansan Uutiset
- Yrttiaho: Ydinaseiden käytöstä päättävät vain ydinasevallat – ”Toivoisin tässä rehellisyyttä” 29.4.2026 Kansan Uutiset
- Honkasalo: Suomen paikka on ydinaseettomien maiden joukossa 29.4.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Miikka Kortelainen Vasemmistofoorumin puheenjohtajaksi
- Elias Pyykkönen korkeakouluharjoittelijaksi
- Ikkunat auki vasemmiston Eurooppaan!
- Pekka Tiainen aloittanut harjoittelijana
- Ajatus lihasta luopumisesta ahdistaa
- Kolme uutta työntekijää Vasemmistofoorumille
- Vuoden työväentutkimus -palkinto Maaria Haikolalle, kunniamaininnat Hannu Sorrille ja Pirkka Leinolle
- Jussi Merikallio: Mikä oli Vapaa Työväenliitto?
- Työnantajien rahoittama ammattiliitto tuki Lapuan liikettä loppuun asti
- Vasemmistofoorumin vertaisarvioitujen julkaisujen referee-prosessi
Vasen Kaista
- Vasemman Kaistan lukijat toivottavat hyvää vappua 30.4.2026
- Historian loppu 30.4.2026
- Alihankintaketjujen karsiminen torjuu työntekijöiden riistoa 29.4.2026
- Hyvinvoinnin edistäminen ja Pirkanmaan huumaustapaukset esillä aluevaltuustossa 29.4.2026
- Li Andersson Tampereella ja Kangasalla – Vasen Kaistan vappuopas ilmestyi 28.4.2026
Vasenvoima
- Vasenvoima: Vapputervehdykset 2026 30.4.2026
- Vasemmiston toimenpidealoite hyväksyttiin yksimielisesti Raumalla 28.4.2026
- Porin Vasemmisto: Hammashoidon keskittäminen lisää eriarvoisuutta 27.4.2026
- Satu Pessi: Kehysriihi – nelikaistainen tie Satakunnan kurjuuteen 26.4.2026
- Mona Koski: Ajatuksia yhteiskunnasta 26.4.2026