Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Vaalit ja kulttuuri
Olen seurannut vaalikeskusteluja tiiviisti, eilenkin illalla 16.4. televisiossa. Niiden anti on ollut lähinnä surkeaa ja ala-arvoista. Käsittämätöntä on se, että kun valitaan maalle korkein lakia säätävä elin, vaaliohjelmissa
Vaalit, tohtorit ja taisteleva tutkimus
Eduskuntavaaleissa 2015 vasemmalla laidalla näyttäisi olevan ehdolla kelpo määrä tohtorismiehiä ja -naisia. Jopa eri puolilta Suomenniemeä. Akateemisella keskiluokalla ja sivistystä himoavalla kansalla on siis varaa valita itseään edustamaan niin sanottuja
Lyhyt pääsiäissaarna
Perussuomalaiset jatkavat eduskuntavaalikamppailussaan pelon politiikkaansa, nyt symbolisin asein. Ensin on peloteltava ja pelättäva, sitten vihattava ja teilattava pelon ja vihan kohteet. Tämä ei kuitenkaan ole politiikan valtaväylä. Valtaväylä on välipitämättömyys, välinpitämättömyys
Uusi yhteiskuntasopimus?
Miksi kansallinen teollisuusporvaristomme nukkuu huonosti? – videoblogi http://ehdokas.vasemmisto.fi/mattivesavolanen/uusi-yhteiskuntasopimus/
Kuolema Euroopassa
Tämä on lyhyt blogi, lähinnä mielipide KUOLEMA EUROOPASSA ylittää kaikki uutiskynnykset. Suremme aina satakertaisesti median ja valtionjohdon kautta, kun EU-kansalaiset kuolevat – joko Pariisissa terrorin uhreina, tai itsemurhaaja-lentäjän
Mitä on tehtävä? – Demokraattisia rakenneuudistuksia Uusi kirja
Olen koonnut teemoittain kirjoituksiani Kansan Uutisissa, Viikkolehdessä ja blogissa vuosilta 1988-2015 yhdeksi kirjaksi (noin 240s). Kirja ilmestyy parin viikon kuluessa. Tilata voi minulta (15€+postimaksu, mattivesavolanen@mac.com). Kansi Kirjan sisällys on seuraava:
Kulttuuritoimittaja tiensä päässä
Olen ennenkin valitellut toimittajakollegojeni surkeaa asemaa mediamarkkinoilla. Öisinajattelija on ollut huolissaan pätkätyöläisistä, freelancereista ja projektityöntekijöistä vähän joka puolella mediamaailmaa. Eniten harmittaa siellä kulttuurin laitamilla työskentelevien kohtalo, siellä missä itsekin
Miksi vasemmisto vaikenee?
Tässä linkki Volanen vasemmalta -vaaliselfie nro 1:een: https://www.facebook.com/video.php?v=10153304607419059&pnref=story Terveisin Matti Vesa Volanen Keski-Suomi Eduskuntavaaliehdokas nro 111
Vasemmisto Nytin uutisia:
Keskustelua talouden myyteistä Maailmanparannuspäivillä
Vasemmisto Nyt mukana sosiaalifoorumissa 26.-27.9.
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Kansan Uutiset
- Äideiksi pakotetut – Joka vuosi sadat alle 14-vuotiaat perulaistytöt saavat lapsen 27.9.2026 Kansan Uutiset
- Kale Puonti kuvaa poliisin tietolähdetoimintaa Ilmiantajassa tavalla, josta välittyy kitkeryys Jari Aarnion tapauksen jälkeen uusittuja sääntöjä kohtaan 27.9.2026 Kansan Uutiset
- Tilastojen mukaan naisiin kohdistuva väkivalta vähentyi Kuubassa – Tutkijan mielestä luvut johtavat harhaan 27.9.2026 Kansan Uutiset
- Päivi Alasalmen historiallisessa Tampere-dekkarissa Enkelinkiharassa sarjamurhaaja iskee köyhien Kyttälässä, mutta se ei tunnu miltään 26.9.2026 Kansan Uutiset
- Lämpötila nousee puolitoista astetta, ja se on pienille saarivaltioille kohtalokasta 26.9.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Raportti: Empatia köyhiä kohtaan jakaantuu poliittisten kantojen mukaan
- Yhteiset talkoot, jakso 2: Onko verotus varkautta?
- Vasemmistofoorumi Maailmanparannuspäivillä 26.-27.9. 2026
- Taneli Hämäläinen: Yhteiset talkoot – Oikeistolainen taloussatu ja miten se kerrotaan
- Yhteiset talkoot, jakso 1: Onko rahat loppu?
- Yhteiset talkoot -videosarja purkaa talouden myyttejä
- Tatu Ahponen: Tekoäly ja tuho
- Tatu Ahponen aloittanut harjoittelijana
- Eero Lipponen: Vihapuhujat vallankahvassa – eli mitä antirasistien pitää paljastaa, kun rasismia ei enää peitellä
- Vasemmistofoorumi hakee eurooppalaisen energiaköyhyyden tutkijaa
Vasen Kaista
- Yhteiset talkoot -videosarja riisuu oikeistolaisen talouspopulismin myytit 27.9.2026
- Ikääntyneiden palvelut jälleen puheenaiheena aluevaltuustossa 25.9.2026
- Malttia datakeskushankkeisiin 24.9.2026
- Pirkanmaalla lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön apua hankkeista 23.9.2026
- Tulevaisuuden rakentaminen ei saa jäädä opettajien harteille 23.9.2026
Oulun Vasemmisto
- Puheenjohtajan syysterveiset 15.9.2026
- Suomella on vielä puujalat ja niistä on pidettävä kiinni 14.9.2026
- Työttömyyden ongelmat puhuttivat Oulun valtuustossa maanantaina 7.9. Äänessä olivat myös Vasemmistoliiton valtuutetut. 9.9.2026
- Energiajuomien myynti alaikäisille on syytä kieltää! 14.8.2026
- Jouni Jussinniemi ja Kim Ahonen kansan kahvilassa 12.7.2026
Helsingin Vasemmistoliitto
- Haglund: Lapinlahden mielenterveys- ja kulttuuritoiminta turvattava 17.9.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto nimesi kaksi uutta ehdokasta kevään 2027 eduskuntavaaleihin 14.9.2026
- Helsinki tavoittelee huumekuolemien puolittamista – Vasemmistoliitto tyytyväinen päihdestrategian tavoitteisiin 24.8.2026
- Uusia ehdokkaita asetettu kevään 2027 eduskuntavaaleihin 24.8.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto tyrmää HSL:n 130 euron tarkastusmaksun 11.8.2026
Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto
- Tiedote: Asiakasmaksuista merkittävä neuvotteluvoitto Varsinais-Suomen hyvinvointialueen neuvotteluissa
- Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto asetti kaksi uutta eduskuntavaaliehdokasta vuoden 2027 vaaleihin
- Aloite Paraisten ja saariston palvelutason ja -tarpeen arvioinnista
- Varsinais-Suomen Vasemmisto asetti neljä uutta ehdokasta
- Siiri Vainikka Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton uusi poliittinen koordinaattori
Savo-Karjalan Vasemmisto
- Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan aluevaltuustoryhmät: Hyvinvointialueiden on suojeltava asiakkaidensa yhdenvertaista pääsyä raskaudenkeskeytykseen 25.9.2026
- Jäsenjärjestöwebinaari ke 23.9.2026 16.9.2026
- Pohjois-Savon hyvinvointialueen säästöt johtavat lainvastaisiin tilanteisiin 7.9.2026
- Tilaa kylmälaukku ja tue piirin vaalityötä! 30.6.2026
- Jäsenjärjestöwebinaari pe 12.6. 28.5.2026