Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media

”RODION RASKOLNIKOV, OLETAN?”

  Joensuulainen, mm. Venäjän matkoihin erikoistunut matkatoimisto MatkaKarjala järjesti kulttuuripitoisen kirjallisuusmatkan Pietariin 21.-24.4. 2016. Lupauduin matkanjohtajaksi ja reissulle lähti mukaan reilut kolmekymmentä kiinnostunutta. Matka meni mukavasti ja sopuisasti – varmastikin

Lue lisää...

A 2 -ilta on liian vaikea formaatti

  Eilen (18.4.) esitettiin Ylen TV2:n taloustalkoot -ilta, jonka lähtökohta oli, että Suomi potee syvää talousahdinkoa. Ohjelman esittelyssä todettiin, että meitä kaikkia vaaditaan nyt mukaan taloustalkoisiin ja esitettiin haastava kysymys:

Lue lisää...

Valintapolitiikan konkurssi

Maan hallitus ilmoitti 5. 4. pyrkivänsä terveys- ja sosiaalipalveluiden maakunnallisen yhteensovittamisen lisäksi palveluiden rahoituksen, tiedon, palveluketjujen ja -tuotannon saumattomaan integraatioon. Samalla hallitus kuitenkin ehdottaa, että järjestely-, tuotanto- ja rahoitusvastuut on

Lue lisää...

Blogialusta, josta media voisi ottaa mallia

Blogaaja.fi-palvelu sulki perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppasen blogin rasismin vuoksi. Tapaus on innostava esimerkki siitä, että mediassa voidaan puuttua rasismin salonkikelpoistumiseen, jos vain tahtoa riittää. Blogipalvelun ylläpito perustelee päätöstä muun muassa

Lue lisää...

Talous ja moraali

  Näinä päivinä, jolloin Panama-paljastukset kuohuttavat moraalisesti mieliä paitsi meillä myös maailmalla, on hyvä ottaa syyniin tuore kirja Talous ja moraali1. Kirjan esitteli jo napakasti KU:n Viikkolehdessä (1.4.) STTK:n pääekonomisti Ralf

Lue lisää...

Ensio jää aina kiinni, mutta…

  Kotipitäjässäni Keski-Pohjanmaalla vaikutti menneinä vuosikymmeninä pikkurikollinen ja erilaisten päihteiden kestonaukkailija, Ensio (=nimi muutettu). Hän oli kaukainen sukulaiseni ja elämäkertansa rankempi kuin minun: jo 16-vuotiaana tie vei viideltä saunaan ja

Lue lisää...

Elokuvissa Savon mailla: MANDARIINIT

  Kävin Savon mailla, Kuopiossa. Nyt kun kalakukkotori on jo rauhoitettu remontilta ja onneksi ainutlaatuinen kauppahallikin säilytetty, savolaisletkeä fiilis on kaupungissa käsinkosketeltava. Toriparkin rakentaminen vei aikaa ja häiritsi vuosia keskustan

Lue lisää...

Ilokaasua ja veronkiertoa

  Tänään maanantaina 4.5. on julkisuuteen tullut erilaisia kamalia uutisia ja  väärinkäytöksiä. Pahin niistä lienee neljän kätilön ilokaasu-imaisut HUS-synnytysosastolla. Mikäpä olisi hirveämpi rikos kuin se, että ensisynnyttäjää ilokaasulla tyynnyttelevä hoitsu

Lue lisää...

Haaste eurooppalaisille arvoille

  Luin melko hämmentyneenä Jukka Petäjän esseen tiistain (29.3.) Hesarin kulttuurisivulla.1 Se oli saanut inspiraationsa Brysselin edellisen tiistain terrori-iskusta. Jutun otsikko on ’Myös eurooppalaiset arvot ovat tulilinjalla’. Hämmennykseni alkoi hälvetä

Lue lisää...

Hyvinvointivaltiosta yhteisvaltioon

Turvavaltio? Vasemmistoliiton poliittisen tavoiteohjelman luonnoksessa vuosiksi 2016-2019 on keskeiseksi teemaksi ja otsikko tasollekin nostettu turvallisuus. Ohjelman koko kolmas jakso on jäsennetty tästä näkökulmasta: 3. Turvallinen elämä 3.1. Työstä inhimillistä 3.2. Sosiaali-

Lue lisää...

Terroristin sielunelämä ja psykologia

  Pidän Wilhelm Reichin FASISMIN MASSAPSYKOLOGIAA erinomaisena teoksena, vaikka se ei niin muodissa enää olekaan – ja sisältää toki paljon huuhaata. Tutkija Jouko Jokisalo viittaa siihen kuitenkin ohimennen loistavassa tutkimuksessaan

Lue lisää...

Merimiestarinalla voittoon

  Tarinaniskennän Pohjois-Karjalan-mestaruuskisa Joensuun Teatteriravintolan terassilla keskiviikkoiltana 23.3. oli tiukka, mutta tasoltaan ehkä hieman tasapaksu. Tarinoista ja kertojista erottui kaksi: murteella perinteiseen tyyliin tarinoinut Olavi Saarelainen Lieksasta ja modernia itseironiaa

Lue lisää...

Kirjailijat rajalla

  Suomen kirjailijayhdistysten TALVIPÄIVÄT vietettiin Joensuussa 18-19.maaliskuuta. Teemana RAJANKÄYNTIÄ. Kirjailijayhdistys UKRI ja sen aktiivi Kari Tahvanainen & co olivat tehneet hyvää työtä. Kävin paikalla perjantaina, jona päivänä matkasimme suomalaistuneen venä’läiskarjalaiskirjailija

Lue lisää...

Maa vailla tulevaisuutta

  ”Jos näet minut suullani katuojassa, käännä selälleni!”   Katsoin eilen lauantaina 19.3. 2016 Teema-kanavalta Aki Kaurismäen komean ja palkitun elokuvan MIES VAILLA MENNEISYYTTÄ.   Siinä on kaurismäkeläinen Suomi pähkinänkuoressa,

Lue lisää...

Kenen ote kirposi?

  Antti Blåfield yritti kuluneella viikolla kolumnissaan (Hesari ti 15.3.) vastata kysymykseen Miksi työväenliike on menettänyt otteensa? Vastaus lyhykäisyydessään oli: ”Ay-liike keskittyy nyt haraamaan väistämätöntä muutosta vastaan.” Kolumni herätti kysymyksiä.

Lue lisää...

Neuvostotaidetta kautta Suomen: Helsinki-Tampere-Joensuu

  Itäisen naapurimme taide, teatteri, kirjallisuus ja elokuva ovat aina kiinnostaneet suomalaisia. Venäläinen kulttuuri on myös suuresti vaikuttanut meikäläisiin taiteilijoihin ja vuorovaikutusta on ollut toiseenkin suuntaan. Tänä keväänä suomalaisissa taidemuseoissa

Lue lisää...

Tampere 2016 avarsi maailmankuvaa

  Tampereen 46. elokuvajuhlat jättivät mahtavan ja miellyttävän jälkimaun. Filmit pistivät miettimään maapallomme tilaa. Ne olivat useimmiten todella laadukkaita ja tuomaristolla oli siksi täysi työ seuloa kultajyviä akanoista. Kuten usein

Lue lisää...

Sivistyksen uusi perusta: tiedon ja taidon liitto

  Saatteeksi Vasemmistoliiton poliittinen tavoiteohjelma tuleville vuosille on nyt järjestökäsittelyssä. Kävin läpi sen koulutus- ja tiedepoliittista osuutta  ja vertailin sitä voimassa olevaan Vasemmistoliiton koulutuspoliittiseen ohjelmaan, nykyiseen poliittisen tavoiteohjemaan, eduskuntavaaliohjelmaan, puvi -asiakirjaan. 

Lue lisää...

Yhteiskuntasopimus – väärä sananvalinta

  Katselin eilen illalla (to 10.3.) televisiosta peräkkäin kaksi erinomaista ohjelmaa: ensin A-studion Duunarit vastaan porvarit, jossa Paavo Arhinmäki pesi mennen tullen kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkisen; sitten Vesa Toijosen ulkolinjan

Lue lisää...

Kotityöt ei olekaan pelkkää imurointia

[dropcap size=big]”M[/dropcap]ulla ei oo puhtaita pikkuhousuja.” Lapsi etsii iltapesun jälkeen vaatteita. Yö ilman housuja varmaan menee, mutta aamuksi olisi kiva olla puhtaat vaatteet. Pyykkikone ehtisi ehkä pyöriä, jos tähän aikaan

Lue lisää...

Vasemmisto Nytin uutisia: