Ei huigei synny peittoh!
Joen yö 2015 alitti riman yleisökadon ansiosta. Ei ohjelman, vaan sääjumalien vuoksi. Joensuussa satoi kaatamalla miltei koko perjantai-illan ja yön 28.8. 2015. Siksipä porukka
Stoorin lukeminen kannattaa aina
Motellissa sattuu ja tapahtuu Stoor, Jarmo. Motelli. Into Kustannus Oy. 2015, 249 s. En muista lukeneeni pitkään aikaan kummallisempaa veijaritarinaa (jaa noh, väärä määritelmä,
Ihmisarvo ihmisille – pakolaisillekin
Välimereen on hukkunut parin viime vuoden aikana tuhansia Eurooppaan pyrkiviä pakolaisia eri Afrikan maista, Syyriasta, Libyasta ja muualta Lähi-Idästä. He pakenevat sotaa, kuolemaa ja
Suomalaisen yleisurheilun menetetyt mahdollisuudet
Peking 2015 osoittaa selkeästi, millaisessa jälkijunassa suomalainen yleisurheilu huipputasolla laahaa. Täällä Pohjolassa liikunnan laaja-alainen harrastamisen rapautuu hyvää vauhtia. Kilpaileminen aloitetaan jo (esi)kouluiässä ja tiettyyn
Joukkovoimalla Suomen reunalla
Tuli käytyä Reuna-Suomessa, syrjäkylässä eli Helsingissä. Kaukanahan se on Lieksasta, mutta JOUKKOVOIMA-mielenosoitus LAUANTAINA 22.8. houkutteli. Houkuttelivat myös halpa, hienosti järjestetty bussimatka JNS-HKI ja mahdollisuus
PARAFEST kuuluu kaikille
Joensuussa elokuun puolivälissä (13 – 15. 8. 2015) järjestetty viides Parafest-festivaali on löytänyt monipuolisen yleisönsä. Taidemuseon viereen pystytetty esiintymisteltta täyttyi torstai-iltana ja myös perjantaina
Luonto kostaa raiskaajille
Joensuun Mäntylän/Penttilän asukasyhdistys (jossa toimin puheenjohtajana joskus kymmenen vuotta sitten muutaman vuoden), kääntyi puoleeni. Siksi kirjoitin ao. mielipiteeni Karjalaiseen. Lyhyempi versio siitä julkaistiinkin 9.8.2015.
Hanhikivi- Hiroshima 1945-2015
Elämä ja historia ovat kummallisen yksinkertaisia ja samalla monimutkaisia ilmiöitä, kaikessa ainutkertaisuudessaan , toistuvuudessaan. Arvostamani historioitsija Heikki Ylikangas on aina liikkunut älykkäästi paitsi
Lieksa Vaskiviikon jälkeen
Lieksa hiljenee oudosti aina Vaskiviikon jälkeen, vaikka erilaisia kulttuuritapahtumia riittää pitkälle syksyyn. Kysymys on paljolti ihmismääristä, sillä Lieksa on ilman muuta kesä- ja mökkikaupunki,
Zoltan Kiss – pasuunan Jimi Hendrix
Olen kuunnellut Lieksan 36. vaskiviikolla heinäkuun lopulla kymmenkunta konserttia. Osin työn puolesta, osin pelkästä nautinnosta. Jo viikon avajaisissa minulle selvisi, että haluan kuulla ja
Kesäreissulla kotikonnuilla 2015
Kärsämäki-Kannus-Korpela-Ullava-Ykspihlaja Tuli tehtyä Keskipohjanmaa-turnee – paikkakunnilla ja kylillä, joiden nimet eivät kaikille lukijoilleni sano yhtikäs mitään. Ei se mitään. Maailmalla matkaillaan, mutta jokaiselle
Helsinki in the Daytime
Öisinajattelija on huomannut itsessään ensimmäiset ikääntymisen merkit. Ei, en viittaa pa(i)no- tai kihtiongelmiin. Kyse on vuorokausirytmistä. Kadehdin kuusikymppistä ystävääni Markku Varjolaa Helsingin Vuosaaresta, jonka
Rolling Stones vs Brian Jones… ja Timo Harakan kohtalokas erehdys
Tämä on kevyt kesäinen blogi eikä sisällä vaarallista vasemmistolaista sanomaa. Ainoastaan kirjamainontaa, elämänhistoriaa, väärinkäsityksiä ja väärinkäsitysten vertailua Suomen ja Suuren maailman välillä. Lieksalaisystäväni Kari
Lieksa liputtaa suvaitsevaisuudelle
Lieksan maine on tänään samankaltainen kuin Joensuun 1990-luvun alussa (jolloin Öisinajattelija muutti perheineen ”skinicityyn”). Valitettavasti, vaikka paljon parempaan suuntaan ollaan menossa suvaitsevaisuuden saralla. Silti
Äänisen aalloilla. Osa II
ÄÄNISEN AALLOILLA-blogini ekaosassa kritisoin rakasta Äänislinnaa rankasti. Otan vähän takaisin sillä: oikeasti oli mukava käydä Petroskoissa, vaikka siitä on tullutkin jotenkin turhan eurooppalainen city.
Öisinajattelija - Pentti Stranius
Susirajan virallinen Öisinajattelija Pentti Stranius.