Rauhaton Nobel

Nobel-komitea myönsi vuoden 2012 rauhanpalkinnon Euroopan Unionille. Käsittämättömämpää ratkaisua tai kompromissia en voisi kuvitella???!!! Eikö ketään henkilö-palkittavaa todellakaan löytynyt? Käsittääkseni ehdolla olisi voinut olla vaikka

Lue lisää

E-kirja tulee. Tuleeko?

Tein alkuvuodesta 2012 kyselyn Lieksan kirjastonkäyttäjille, nuorille. Vastauksia tuli reippaasti jo kirjastonhoitaja Lea Tserni-Puittisen s-postikyselyyn. Sen pohjalta haastattelin lieksalaisnuoria. Ja sitten tein yhteenvetoa. Ohessa mielipiteitä:

Lue lisää

MATKALAUKKU, joka unohtui kaappiin

ALEKSANDR SOLZHENITSYN EI OLLUT AINUT, joka kipattiin Neuvostoliitosta länteen. Moni muukin, tuntemattomampi, sai mennä eikä heistä välttämättä juuri kuultu. Sergei Dovlatov kuuluu niihin, jotka jättivät

Lue lisää

Tuhkakuvia

”Kun ihminen ihminen on, leipää hän tarvitsee…”… lauletaan jossakin 1970-luvun taistelulaulussa. Ei se enää pidä paikkaansa, 2000-luvun Suomessa, missä leipää saa jonottamallakin. Niin noh, köyhyyttä

Lue lisää

Hämärää kauppaa Lieksassa (?)

Lieksassa on tehty syysiltoina hämärää kauppaa, useampina vuosina. ”Hämärän kaupan ilta” on pikkukaupungissa jo käsite. Idea on levinnyt naapurikuntiinkin. Syyskuun loppupuolen perjantai-iltana kaupat, kirjastot ja

Lue lisää

Sampsa Oinaalan jalanjäljissä

Tervetuloa maalle! Aika moni suomalainen – naistenlehdistä päätellen? – intoilee siitä kuinka hienoa on tehdä ”elämänmuutos” ja ”leppoistaa” elämäntyylinsä. Muuttaa maalle. Olen lukenut näitä tarinoita

Lue lisää

Mietoa dopingia?

Media annosteli alkuviikosta mietoa väkevämmän latauksen dopingia – meille aina ahneille katsojille, kuulijoille ja lukijoille. Epäilyksen varjo lankesi jopa ”sekunnin sadasosalla” mestaruuden hävinneen, mutta samalla

Lue lisää

Tanssii ilman jalkoja – Risto

Tanssi on aina kiehtonut minua, epämusikaalinen kun olen. Reggae joskus onnistuu, tanssinakin. Basso ja rummut, robbie shakespeare ja sly dunbar! Niin, huonojalkaisellekin, tietyssä mielentilassa. Muutenkin

Lue lisää

Ystäväni Mihail

Kumma juttu etten ole vielä saanut aikaiseksi blogia Mihailista. Tunnen hänet 15 vuotta, ainakin. Ja Mihail on sentään ollut työkaverinikin Karjalan tutkimuslaitoksella, siis Joensuun yliopistolla

Lue lisää

Voehan Wilson!

Lieksassa on tehty viimeisten parin vuoden aikana paljon kotouttamistyötä kaupunkiin muuttaneiden ulkomaalaisten ja nimenomaan pakolaisten keskuudessa. Lieksassa asuu jo reilut 250 oleskeluluvan saanutta pakolaista –

Lue lisää

Mihin kyyhkyset katosivat?

Tämä on kevyt blogi ja vain ÖISINAJATTELIJAN mielipide. Mihin Sofi Oksasen kyyhkyset katosivat, kirjassa ja elokuvassa PUHDISTUS? Sanottava on, että erityisemmin EN pidä sen paremmin

Lue lisää

People of BANGLADESH

Ei saatana. Näin se menee. Luen uutisia: Karjalainen, 13.9.12 ”Vaatetehtaan liekkimeri vei liki 300n hengen Pakistanissa” Ketä kiinnostaa? Kuvitelkaa tilanne vaikka Tampereen Finlaysonille, tusikinpa tehdasta

Lue lisää

Huojuva Lato: Suomenhevonen

Eilen tai toissapäivänä oli Suomenhevosen merkkipäivä. Olin liikutetussa tilassa enkä ehtinyt kirjoittaa asiasta, mutta ei kai myöhäistä nytkään? Asia on aina ajankohtainen, siis Suomenhevosen pelastamisprojekti.

Lue lisää

”Drive in” in Nurmes

Nurmeksen kolmannet elokuvajuhlat (31.8.-2.9.) eivät olleet varsinainen massatapahtuma, mutta sympaattiselle itärajan festivaalille on kyllä tilaus: aikansa ja paikkansa. Filmikahvilan keskustelutilaisuudet hilpeine vieraineen ja muutamat elokuvatkin

Lue lisää

Öisinajattelija - Pentti Stranius

Susirajan virallinen Öisinajattelija Pentti Stranius.